Reilua meininkiä

Julkaistu 16-03-2007

Loppusuora on edessä. Nyt pitää pinnistellä, tehdä kaikkensa, jotta kansalaiset saadaan uurnille. Ennakkoon on ahkerasti äänestetty, mutta vielä on valtakunnallisesti 70% äänistä jakamatta. Pohjanmaan ahkerillakin äänestysalueilla lähes 60% vielä harkitsee. Toivottavasti nukkuvien puolue ei jää suurimmaksi.

Sarankolomenkymmenen tilaisuuden ja tapahtuman perusteella voin sanoa, jotta mielenkiintoista on ollut. Toisaalta helpompia kuin omat työreissut. Istumalihaksia kiertäminen kyllä on vaatinut, mutta menneet viikot on pyöritty tässä omalla reviirillä, eikä niin paljoa ristiinrastiin. Eikä täs oikeen eres hengästy.

Kyllä kansa on kiinnostunutta ja aktiivista. Juttu on lentänyt ja huumorikin kukkinut. Johtuuko se näistä mahtavista ilimoista vai muuten positiivisesta vireestä? Pääasia, että valveilla ollaan.

Kaikille kilpakumppaneille totean, että reilusti on pelattu. Sättimis- ja törkynheittoepäilyt on ollu turhia. Kyllä pohjalaiset on fiksuja ihimisiä.

mietaa36.jpg

Tämä kuva on Jurvan hyvähenkisestä tilaisuudesta. Huonekalupitäjässä kysyttiin jokaiselta ehdokkaalta, mikä huonekalu olisit, jos joku olisit. Minä sanoon kehtolavitta, muut keinutuoli (sama suomeksi). Ja oli ehdokkaista joku hetekkakin. 

Takaisin