Politiikkaa joka paikas

Julkaistu 05-03-2007

On niin monenmoista politiikkaa ja politiikantekijää. Ja nyt näin vaalien alla melkein kaikista asoista saadaan väännettyä poliittisia. SAK:n mainoskin hyllytettiin juuri näistä syistä. Tuolla kuuluisalla mainoksella yritettiin innostaa kansaa uurnille. En tahdo millään uskoa, että mainoksen oli tarkoitus ketään loukata. Joskus ihmisiä pitää vähän härnätä, kiinnostuksen herättämiseksi. Näin käytihin tällä kertaa, arvostelun alla nöyrryttiin.

Näistä vaaleista näyttää muodostuvan samalla pääministerivaalit. Siinä Vanhanen näyttääs olevan eherotoon ykkönen, gallupin mukaan käyttäytymises ja asioiden hallinnas. Hyvältä se vaikuttaa keskustan leirissä, vaikka puheet pääministeristä tuntuvatkin vähän ennenaikaisilta.

Aika monessa tilaisuudessa on tullut puheeksi se, ettei pohjalaista ministeriä ole meiltä ollut aikoihin. Tosin, tuurasi Kiviniemen Mari Lehtomäkeä muutaman kuukauden, mutta se on eri asia. Oma olisi hyvä meidän vaalipiiristä olla. Joku, joka ottaas reippaasti etunojaa myös meidän maakuntien asiois, mutta puoltais kunniakkaasti koko Suomen hyvää. Sellainen pitää myös tavallisen kansanedustajan olla. Näkemystä muualtakin kuin oman puuliiterin takaa.  

vaalitunnelmaa.JPG

Perjantaina avattiin vaalitupa Kurikassa. Täällä parannetaan maailmaa kahvikupin ääres ja vähän politiikataanki leppoisis tunnelmis.

 

 

 

Takaisin