Äänillä on väliä

Julkaistu 07-03-2007

Palautetta olen saanut paljon. Sitä tulee kentältä ja nettisivuilta koko ajan ja paljon. Nöyrimmät kiitokseni. Palaute on kannustavaa ja se tuntuu hyvältä. Joku puhuu myös varmasta läpimenosta, siinäpä se?

Ehdokkaan kannalta paras kannuste annetaan vaaliuurnilla, silloin tuki muuttuu konkreettiseksi. Läpimeno eduskuntaan ei tapahdu automaattisesti. Se tässä kaikessa vaikeinta onkin. Yksin en pärjää, tarvitsen lopullista kansan tukea.

Olen pannut merkille, että osa ehdokkaista alkaa kisassa hermostua. Pientä jännitystä on vähän itselläkin, niinkuin starttia odottaessa. Se kuuluu asiaan! Kyllä pieni täpinä tuo tähänkin kisaan sopivaa maustetta.

Aloitimme mainostamisen lehdissä tänään. Se onkin mielenkiintoista kun kaikki ilmoitukset näyttävät samoilta. On naama ja numero, joillakin vähän puolueen symbolia mukana. Näillä konsteilla on kyllä vaikea erottua. Sitä paitsi mainoksiin saa upotettua äärettömästi rahaa. Jos tässä hommassa ei kohtuudella pärjää, niin silloin on kyse muusta kuin kansan edustamisesta.

Sitten on nämä nykyajan vaikutusvälineet, kuten netti ja blogi. Täällä saa sanoa enemmän. Ja palaute tulee nopeaa. Toisaalta, kyllä parasta mainosta on kansan paris liikkuminen. Siellä missä tapahtuu ja siellä missä ihmiset sanovat asiansa suoraan.

Pääsin Hesarin Kuukausiliitteen takakanteen pilakuvaksi. Siinä lauma rottia vilistää kohti eduskuntaa, meikäläinen etunenässä. Kaikkea ne keksivät. Mutta se on vain hyvä kun puhutaan ja kirjoitetaan. Siitähän on myös kansanedustajan hommassa kysymys. Ei kansaa voi edustaa olematta näkyvillä.

Allekirjoittanut

Se numero on siis 96!

Takaisin