Julkaistu 19-07-2007
Juhannuksestakin alkaa olla jo kohta kuukausi. Näiden sateiden myötä kesä kääntyy melkein vaivihkaa, huomaamatta, kohti syksyä.
Pieni muistutus terveysliikunnasta. Mitä enemmän lukee päivälehtiä ja alkaa vilkuilla ympärilleen, sitä varmemmin voi havaita Suomen kansan terveydentilan heikkenemisen. Kansa voi hyvin - ja lihoo.
Lue lisää...
Julkaistu 29-05-2007
Kurikan kauimmainen kylä on Polvenkylä. Tielaitoksen aikanaan hyvään kuntoon saattama Polven-Piirron tie on päällystetty. Kun Polvenkylästä lähtee ajelemaan Teuvaa kohti, muuttuu tie sorapintaiseksi. Kuntia yhdistävän tien ja rajan molemmin puolin on kaikilla harras toive saada muutaman kilometrin pala kuntoon ja päällystetyksi. Eikä ihme.
Lue lisää...
Julkaistu 22-05-2007
Helsinki on kaunis kaupunki. Aamulenkin varrelle mahtuu hienoja nähtävyyksiä. Kansainvälistä taidetta Esplanadinpuistossa, meriväen laiva Eteläsatamassa. Nuorimies tarkkana vartiopaikalla. Muistuttaa meikäläistä puolustusvaliokunnan työskentelystä ja tulevasta Nato-selvityksestä.
Lue lisää...
Julkaistu 13-05-2007
Kyllä kuluvat äärimmäisen nopiaa nämä viikot. Mennyt viikko oli lyhyt, kun vasta keskiviikkoaamulla lähdin kotoa kohti Helsinkiä. Eduskunnalla oli kuitenkin normaali loppuviikko, täysistuntoa ja valiokuntatyötä normaalisti. Tämä taustalla oleva epäselvä työmarkkinatilanne hiukan kyllä häiritsee lainsäädäntötyötä ja siitä käytävää keskustelua.
Omalta kohdin voin sanoa, että asioita ratkotaan täällä maakunnassakin ja terveisiä tulee lujasti siihen liittyen, kuinka kansalaisten edunvalvontaa tulisi suorittaa.
Lue lisää...
Julkaistu 05-05-2007
Nyt tuli sitten ensimmäiset poissaolot eduskunnasta kohdallani. Valiokunnista molemmista ja sitten vielä täysistunnosta. Mutta ei auta, poissaolon peruste ja syy oli tärkeä. Jalasjärven kunnan, Kurikan naapuripitäjän, 140-vuotisjuhlan puhujaksi sain mennä. Olivat järjestäneet oikein juhlaseminaarin, tulevaisuusnäkökulmasta.
Lue lisää...
Julkaistu 27-04-2007
Kuluva viikko on ollut kiireinen, eikä lievää dramatiikkaakaan ole puuttunut. Puhemies Niinistö puuttui ensi töikseen oikeaan aiheeseen. Kyllä eduskunnankin pitää olla tarkkana menojen suhteen. Kun muilta vaaditaan säästöjä, on oltava itse isona esimerkkinä.
Tulopolitiikasta on noussut kova kahina.
Lue lisää...
Julkaistu 20-04-2007
Viime päivinä on saanut kuulla arvioita lopullisesta hallituksen kokoonpanosta. Saatiin aikaan uusi maailmanennätyskin, kun Suomessa on eniten naisia valtioneuvostossa.
Joitakuita ei tämäkään näytä tyydyttävän. Eikö kuitenkin ollut hienoa tämä selvä muutos parempaan? Pikku hiljaa se kehitys varmimmin tapahtuu ja suvaitsevaisuus lisääntyy. Nyt on sitten naisten vuoro näyttää kykynsä.
Lue lisää...
Julkaistu 14-04-2007
Tiiviisti on Vanhasen Matti hoidellut hallitusneuvotteluja. Eipä ole paljon tietoa tihkunut ulospäin. Jakovaraa, eli talouden liikkumavaraa pohditaan ja siitä puhutaan. Onko sitä ja kuinka paljon? Henkilökohtaisesti olisin aika varovainen, ettei mentäisi ojasta allikkoon.
Taloudelliselle aktiivisuudelle pitäisi antaa tilaa, jotta sitä jakovaraa saataisiin aikaiseksi.
Lue lisää...
Julkaistu 09-04-2007
Talon tavat alkaa tulla tutuiksi. Vanhat konkarit ne ovat täälläkin ykkösiä. Tietävät pelin hengen ja usean kauden istuttuaan varoittelevat turhasta hötkyilystä.
Hallitusta on alettu muodostaa neljän puolueen neuvottelijoiden voimin. Ennakoidut kuviot näyttävät toteutuvan.
Lue lisää...
Julkaistu 31-03-2007
Alakaa tasaantua, nimittäin pahin hässäkkä ja kiirus. Kyllä täytyy sanoa, että ensimmäisen viikon tuntemuksen perusteellla on eduskuntatyö aika matalalentoa. Helppo on nyt kuvitella, miltä "sammakosta tuntuu äkehen alla". Pikkuhiljaa tuntuu siltä, että voi kääriä hihojakin, muttei mitenkään rinta kaarella.
Nöyränä on pakko olla ja tutustua toimintaympäristöön perusteellisesti.
Lue lisää...
Julkaistu 19-03-2007
Nyt ei jääty sadasosan päähän! Vielä kerran nöyrät kiitokset teille ÄÄNESTÄJÄT, VAALIJOUKKUEEN JÄSENET JA MUUT TUKIJOUKOT! Parhaimmat kiitokset myös onnitteluista joita on sadellut päivän mittaan. Tämä tulos jää historiaan: 13 762 ääntä on seitsemänneksi kovin tulos koko Suomessa!
Tämä päivä on kulunut lehdistön ja television pyörityksessä. Loppuviikosta jo Helsinkiin käymään ja ensi viikolla sitten alkaa työt. Järjestäytymiseen on aikaa varsin niukasti. Onneksi kaikki on kuta kuinkin siinä mallissa, että päästään heti perehtymään uusiin tiloihin ja tehtäviin sekä eduskunnan tapoihin.
Lue lisää...
Julkaistu 18-03-2007
Kyllä voi maaliskuinen aamu olla komia! Kun pellot sai vielä pienen lumipeitteen eilen, näyttää kaikki taas niin valoisalta ja puhtaalta. Vaalihuoneistot aukeevat muutaman minuutin päästä. Otetaan rennosti tämä päivä ja käydään kaikki äänestämässä.
Ajattelin mennää klapupinolle muutamaksi tunniksi, sitten pikkuhiljaa iltapäivän mittaan aletaan keskittyä vaaleihin. Päivän mittaan lisään tunnelmia myös tänne blogiin.
Lue lisää...
Julkaistu 18-03-2007
Alakaa päälle olen puhunut kansalaisten terveydestä, liikunnan vähyydestä ja terveysliikunnan lisäämisen merkityksestä kansakunnan fyysisen ja psyykkisen kunnon kannalta. Lapsiperheiden aseman parantaminen ja heidän kohdallaan työssäkäynnin edellytysten parantaminen ovat saavuttaneet keskusteluissa suuren sijan.
Kun tähän lisätään kunnioitus ja halu hoitaa eläkeläisten asiat, voi vilpittömästi todeta, että aiheet eivät ole vaalikampanjan aikana haalistuneet tai mitätöityneet. Päinvastoin.
Yrittäjissä ja maataloudenharjoittajissa ovat puheet bioenergian ja kotimaisuuden suosimisesta saavuttaneet otollisen maaperän.
Lue lisää...
Julkaistu 16-03-2007
Loppusuora on edessä. Nyt pitää pinnistellä, tehdä kaikkensa, jotta kansalaiset saadaan uurnille. Ennakkoon on ahkerasti äänestetty, mutta vielä on valtakunnallisesti 70% äänistä jakamatta. Pohjanmaan ahkerillakin äänestysalueilla lähes 60% vielä harkitsee. Toivottavasti nukkuvien puolue ei jää suurimmaksi.
Lue lisää...
Julkaistu 15-03-2007
Tavattoman paljon on noussut muutostarve esiin ihmisten mielipiteissä. Uusia kasvoja, uusia ideoita, etehenpäin menoa ja kehitystä kaivataan edustajaehdokkailta.
Muutosta toivotaan ja kaivataan. Ei näytä riittävän ihmisille, että näin vaalien alla luetellaan mahdottomasti epäkohtia, mitkä heti kohta aiotaan korjata kunhan tulee valituksi. Epäusko tällaisten lupausten edessä on ihan oikeutettua.
Lue lisää...
Julkaistu 14-03-2007
Minulta on kysytty olenko mahdollisesti jo liian vanha aloittamaan kansanedustajana. Tähän olen leikillisesti vastannut, että virtaa riittää ja joskus tuntuu, ettei meikäläisellä ole tainnut edes puberteetti-ikä vielä kunnolla alkaa. Energiaa tuntuu piisaavan ja ajatuksen on pysyneet raikkaina. Kunnostaan pitää huolehtia ja sen olen tehnyt. Ja kyllä nuoren miehen seurassa pysyy väkisinkin vireessä.
Lue lisää...
Julkaistu 13-03-2007
Miljoona on jo äänestäneiden määrä, eli yli 28% kaikista äänioikeutetuista. Toiveissa on paras demokratian voimannäyttö vuosikausiin. Vaalit on saanut sittenkin väen liikkeelle, vaikka toisin arveltiin käyvän. Kun nyt vielä tulevana pyhänä vaalipaikkojen ovat kävisivät tiuhaan.
Ihmisten kohtaaminen on joka kerta erilaista.
Lue lisää...
Julkaistu 12-03-2007
Maatalouden asemasta on käyty kiivasta keskustelua viime päivinä. Etenkin vaalikiertueella asiaan törmää joka kunnassa ja kaupungissakin.
Minä olen sitä mieltä, että kotimainen ruoka, energia ja teollisuus on kaiken hyvinvoinnin A ja O. Mitä korkeammaksi saadaan kotimaista jalostusastetta nostettua kaikkien tuotteiden kohdalla, sitä parempi se on meille. Jos kotimaisen kysyntä hiljenee, vähenee tuotanto.
Lue lisää...
Julkaistu 11-03-2007
Näidenkin vaalien kohdalla on noussut usein esille rehellisyyden merkitys. Rehellisyys sillä tavalla, että istuvia kansanedustajaia ja ministereitä osoitellaan milloin mistäkin tekemisistä ja sanomisista.
Onhan selvää ettei kansakunnan kaapin päältä voi pudotella mitä tahansa, eli kyllähän jäljet sylttytehtaalle aina johtaa. Media on hakki tiedottamaan kansaa kiinnostavista asioista, mutta täytyy muistaa, että taustalla on aina jotain todellisia tekemisiä ja syitä. Ihminen on aina ihminen, mutta jos virheen tekee, pitää nöyrästi vain tunnustaa.
Lue lisää...
Julkaistu 10-03-2007
Viestiä on pukannu, sähköpostin ja puhelimen kautta. Valmennusohjeitakin on pyydetty ja annettu. Tuen ilmaisuja hillittömän paljon. Ruotsista ja Norjasta, jopa Itävallan Kitzbuhelistä. Oli kuulemma Mietaa tuloo-pipo havaittu sielläkin.
Lue lisää...
Julkaistu 09-03-2007
Suomalaisten ikäpyramidi alkaa olla keskivartalolihava. Se merkitsee jonkinasteista tautia: Mitä tapahtuu kun tämän päivän keski-ikäisistä tulee vanhoja?
Lapsiperheiden ja nuorten ihmisten työssäkäynnin mahdollistaminen on siksikin tärkeää, että jokainen nuori, paitsi saa asianmukaista ja kiinnostavaa työtä, on valmis ja halukas rakentamaan tätä yhteistä isänmaata. Sillä tavalla, vain siten, mahdollistamme kansakunnan hyvinvoinnin ja sen, että vanhuksille on mahdollista taata kunniakas vanhuus ja ihmisarvoiset eläkepäivät.
Oma koti on jokaiselle lapselle paras paikka saada nämä opit elämää ja omaa vastuuta ajatellen. Samalla, kun meillä on velvollisuus ja halu huolehtia lapsistamme ja muista lähimmäisistämme, siirtyy tämä vastuunkanto-ominaisuus lastemme mieleen.
Lue lisää...
Julkaistu 08-03-2007
Olen toistuvasti puhunut liikunnan merkityksestä terveyden vaalijana ja sairauksien torjujana. Aihe nousee esiin melkein missä tahansa liikunkin. Jonkinlaisen saarnaajan maineen tässä kohta varmaankin saa. Sitä en pistä pahakseni, kun asia on niin tärkeä.
Huippu-urheilu on kovaa työtä ja käy ammatista siinä kuin muukin työ.
Lue lisää...
Julkaistu 07-03-2007
Palautetta olen saanut paljon. Sitä tulee kentältä ja nettisivuilta koko ajan ja paljon. Nöyrimmät kiitokseni. Palaute on kannustavaa ja se tuntuu hyvältä. Joku puhuu myös varmasta läpimenosta, siinäpä se?
Ehdokkaan kannalta paras kannuste annetaan vaaliuurnilla, silloin tuki muuttuu konkreettiseksi.
Lue lisää...
Julkaistu 06-03-2007
Energian tuotantomuodoista puhutaan käytännössä joka ikisessä tilaisuudessa. Itse olen selkeästi ja lähtökohtaisesti kotomaisen, uusiutuvan energiatuotannon kannattaja. Puu, ja muu biomassa, tuuli ja vesivoima ovat ajattelussani keskeisellä sijalla. Kun itse kukin tyytyisimme hiukan vähempään kulutukseen ja säästämme, vältymme erittäin pitkälle energiatarpeen kasvamisesta.
Tekniikan kehittymisen kautta, lämpöpumput ym, saadaan sähköstä enemmän energiaa irti.
Lue lisää...
Julkaistu 05-03-2007
On niin monenmoista politiikkaa ja politiikantekijää. Ja nyt näin vaalien alla melkein kaikista asoista saadaan väännettyä poliittisia. SAK:n mainoskin hyllytettiin juuri näistä syistä. Tuolla kuuluisalla mainoksella yritettiin innostaa kansaa uurnille. En tahdo millään uskoa, että mainoksen oli tarkoitus ketään loukata.
Lue lisää...
Julkaistu 04-03-2007
Suomi saavutti 8 mitalin saldon Sapporossa. Hiukan jäi saavutus
arviostani. Pientä tuurintynkää olisi tarvittu, niin tusinan tili olisi
ollut täynnä. Tulos on kuitenkin mahtava, kiitos menestyneitten naisten
ja miesten. Miehissä Manninen osoitti huippu-urheilijan luonnetta
erityisesti lievän epäonnistumisen jälkeen mäessä.
Lue lisää...
Julkaistu 03-03-2007
Sana positiivinen on tämän päivän muotisana. Puhetta piisaa
positiivisesta ajattelusta ja positiivisista tuloksista. Kaikki tietää,
että silloin menee hyvin, ollaan plussan puolella. Plussan puolella oli
tänään ilmakin, aurinko jo oikein lämmitti. Vanhan hiihtomiehen sydäntä
lämmitti myös Virpi Kuitusen kolmas kulta, nyt kolmeltakympiltä.
Lue lisää...
Julkaistu 02-03-2007
Viime päivinä julkisuudessa on vahvasti ja tarpeellisesti korostettu ammatillisen koulutuksen merkitystä. Vaalikoneetkin on kysyneet, olisiko koulutuksen tarjonnan vastattava alueellisiin tarpeisiin. Siihen on vastaus valmiina: olisi kyllä, jos täällä meinataan elää ja asua.
Kurikassa ja lähialueella tukeva kolmijalka, eli
metalli, puu ja maatalous ovat isossa roolissa. Siksi käden taitoa ja
-taitajia tarvitahan ja arvostetahan entistä enemmän.
Lue lisää...
Julkaistu 01-03-2007
Lyhyt helmikuu vaihtui sitten maaliskuuksi. Varsinaiseen h-hetkeen on
aikaa 16 kokonaista päivää. Se on loppukirin aika nyt. Vaalimainokset
ovat astuneet katukuvaan ja tienvarsien reunoille. Kilpailu sen kuin
kovenee.
Lue lisää...
Julkaistu 28-02-2007
Nämä eduskuntavaalit on vanhenneet sen verran, että on alettu tosissaan puhua rahasta. Tähän astikin on toki siitä puhuttu, mutta eri lailla. Näkövinkkeli on ollut enemmän ihmisissä ja palveluissa, kun ehdokkaat on puheissaan esitelleet mielestään tärkeitä "rahanreikiä", joilla meidän tavallisten ihmisten elämää saataisiin valtion lompsasta kohennettua.
Nyt tarkasteluun on päässeet ehdokkaiden omat
vaalikassat ja rahalliset panokset. Paljonko itse kukin kohdalla on
valmistauduttu tähän leikkiin laittamaan.
Lue lisää...
Julkaistu 25-02-2007
Menestys jatkuu! Naisille parisprintin kultaa ja Manniselle uran huippukohta, viimein. Tosi hieno juttu, että Hannu sai haluamansa ja sen myötä myös "ansionsa mukaan".
Eilinen mäkihypyn mitali, tällä kertaa hopeinen, ei loppujen lopuksi ollut yllätys, mutta sen saaja oli! Nuori, nouseva mäkikomeetta Harri Olli hävisi vain niukasti kullankin. Ja sen ansiosta oikeastaan, että hallitsevan maailmanmestari Ahosen myötä Suomi sai viidennen edustajan tuohon kilpailuun. Tämä viides edustaja oli juuri Harri Olli! Onni oli meille myötä.
Lue lisää...
Julkaistu 23-02-2007
Ei pettäneet Suomen naiset taaskaan. Kultamitalia kyllä orotin, mutta Kuitusen Virpi teki sen mitä pitikin, otti sprintin MM-pronssia - vaikeuksista huolimatta. ONNITTELUT! Alkuerien jälkeen kertoi vanhan selkävaivan muistuttaneen itsestään. Välierien kautta kuitenkin sisukkaasti finaaliin ja kaulaan mitali palkinnoksi. Tämä on hyvä alku!
Sen tiedän sanoa, että hyvältä se tuntuu pronssinenkin mitali tuon
tason kisoos.
Lue lisää...
Julkaistu 17-02-2007
Mainosteevee lähetti torstaina suoran ohjelman nimelta
Vallanjakajat. Itsekin pääsin ääneen peräti kolme kertaa. Hyvin löytyi
tunnelma illan mittaan ja sain antaa jykevät lausunnot monesta asiasta.
Mukavia ja välittömiä ihmisiä olivat siellä kaikki, vaikka kyllä
filmaamaan vähinsä moni pyrki. Omana itsenään ei ole aina niin helppo
esiintyä.
Lue lisää...
Julkaistu 14-02-2007
Viime päivinä on tehty kovia vaalilupauksia. Tarjottu on yhdeksää hyvää ja kymmentä kaunista. Onko sorruttu jo puhumaan katteettomia? Eri tahot ovat kuuleman mukaan lupailleet uutta rahaa menopuolelle ja verokevennyksiin jopa viiden miljardin edestä! Vanhassa rahassa siis pyöreästi 30 miljardia markkaa.
Sanon vain, että karhua on turha nylkeä ennen kuin se on kaadettu.
Vaalien voittajalle voi tulla hikiset paikat tuollaisia lupauksia
lunastaessa.
Lue lisää...
Julkaistu 11-02-2007
Viime perjantain Pohjalaisessa, oikein pääkirjoituksessa, epäiltiin meikäläisestä olevan vaarassa tulla eduskunnan maskotti. Rehevää pohjalaismurretta puhuva sellainen. Mahtava juttu kuitenkin, kun pitivät läpimenoani todennäköisenä! Kiitos siitä.
Jutulla on
juurensa kotipitäjäni Kurikan ja Jurvan kuntaliitossuunnitelmissa.
Toimittaja tivasi minulta kantaa tähän.
Lue lisää...
Julkaistu 08-02-2007
Joka päivä maanteillä liikkuu suunnaton määrä rekkoja, linja-autoja, aivan tavallisia ihmisiä, yrittäjiä. Kuljetusala työllistää lähes satatuhatta suomalaista! Tätä hommaa sanotaan hienosti logistiikaksi.
Eilen
aamulla oli mittarissa 31 astetta pakkasta! Suomi on
luonnonolosuhteiltaan äärettömän kova maa. Sen tuntee nahoissaan kun
nenänsä pihalle pistää. Siinä on kuljetusalan vehkeet lujilla.
Lue lisää...
Julkaistu 06-02-2007
Aikuisiän diabeteksestä on muodostunut uhka Suomen kansan
terveydelle. Samalla se aiheuttaa hirvittäviä kustannuseriä
yhteiskunnalle. Eräitten arvioitten mukaan tämä osittain itsehankittu
tauti tulee maksamaan suomalaisille sairauskuluina lisää jopa 500€ per
henki. Eli: 2,5 miljardia euroa, jos nykyisten 200 tuhannen tautia
sairastavan lisäksi vielä 200 tuhannen piilodiabeetikon tauti puhkeaa.
Kyllä on ennakoiva "hoito" halpaa tuon rinnalla.
Lue lisää...
Julkaistu 02-02-2007
Kovasti on käyty taas keskustelua ruuan arvonlisäveron laskemisesta ja sen vaikutuksista. Epäilty on, että kaupan ja jalostuksen ketju hyödyn kahmii. Eikö siinäkin tapauksessa rahat jäisi kotimaisen tuotannon työllisyyden ja elinkeinoelämän pyörittämiseen? Ainakin hinnankorotuspaineet olisi hetkeksi poissa.
Ruuan hinnan kohtuullistaminen on oikeasti tosi tärkeä asia. Ja pienituloinenhan siitä suhteellisesti suurimman hyödyn saa.
Lue lisää...
Julkaistu 31-01-2007
Olin eilen niin innoissani, että kuva unohtui. Sitä on metsätöissä joskus oltava hevosenakin.
Tämä työ on todellista luonnonsuojelutyötä. Samalla työtä oman kunnon ja terveyden hyväksi. Pitää koittaa puiden juuria suojella kun on sula maa.
Lue lisää...
Julkaistu 30-01-2007
Kotimaisen, uusiutuvan energian merkitys korostuu.
Ei muuta kuin puita pesään ja rangat polttopuiksi.
Suomalainen metsä on rikkautemme, josta on vuosisatoja
ammennettu energiaa. Metsämme arvotetaan kokonaisuutena jopa Norjan
öljyvaroja suuremmaksi rikkaudeksi. Ja metsät uudistuvat jatkuvasti.
Lue lisää...
Julkaistu 29-01-2007
Jalasjärvi voitti naisis, Seinäjoki miehis. Paljon onnea teille, kaikki viestiin osallistuneet hiihtäjät huoltajineen. Kaikki tietävät, ettei ladulle voi mennä kylmiltään, valmistautumatta.
Maakuntaviesti on aina sykähdyttävä tapahtuma ja nyt viestit hiihdettiin kipakassa, kauniissa säässä Säläisjärven ympäristössä. Jurvalaiset saavat olla ylpeitä paikastaan.
Lue lisää...
Julkaistu 27-01-2007
Taas on kierretty maakuntaa. Jurva-Närpiö-Kaskinen viimeksi.
Maakunta makaa niinkuin sen ihmiset. Positiivista on ja vitsit lentää.
Mutta vakavaakin asiaa ihmiset viestivät.
Lue lisää...
Julkaistu 24-01-2007
Kiitos myötäelämisestä suomalaiset. Sunnuntaisen suruviestin jälkeen osanottoja on tullut ympäri Suomen. On aika totutella elämään ilman tärkeää ihmistä.
Tälläisellä hetkellä monet muut asiat tuntuvat
kovin pieniltä. Erityisesti olen pysähtynyt ajattelemaan ja
arvostamaan ikäihmisten sukupolven meidän eteen tekemää työtä ja
niitä uhrauksia, joita he ovat tämän maan eteen antaneet.
Lue lisää...
Julkaistu 21-01-2007
Mullakin on oma slougani "Reilusti pohjalainen". Sitä aion olla viimeisen päälle tässä vaalikamppailussa. Nyt ei meinata jäädä "yhyren äänen päähän". Jos luoja suo - ja äänestäjät on sitä mieltä.
Tampereen
vaaliavaus oli tuntoja nostattava.
Lue lisää...
Julkaistu 19-01-2007
Perimätiedon mukaan Heikinpäivänä kääntää karhu kylkensä. Niinhän se sitten on, että talvi on paremmalla puolella, kääntymässä kohti kevättä. Tänään Mietaa kääntää autonsa nokan kohti Tamperetta ja Keskustan suurta ja komiaa vaalikampanja-avausta. Tapahtumaa riittää näissä merkeissä monenlaista, aamusta yömyöhään.
Tämän viikonlopun jälkeen alkaa siis todellinen äänestäjien hurmaaminen.
Lue lisää...
Julkaistu 18-01-2007
Nyt vasta alkaa näyttää tammikuulta. Lunta sataa taivaan täydeltä niin maailmakin näyttää paljon valoisammalta. Kyllä lumentulo kuuluu talveen, eherottomasti. Onneksi viime viikonloppuna saatiin SM-hiihdot vietyä läpi Keuruulla, tulevana viikonloppuna on Valkeakosken SM-hiihtojen vuoro. Urheilijat tarvitsevat kilpailuja pitääkseen virettä ja harjoitteluintoa yllä.
Lue lisää...
Julkaistu 16-01-2007
Muutama kuukausi on vierähtänyt siitä, kun pääministeri Matti Vanhanen vieraili täällä Kurikassa. Asiana hänellä oli, kuten tiedätte, eduskuntavaalit ja minun ehdokkuuteni noissa vaaleissa. Aiemmin syksyllä mietin lähteäkö ehdolle vai ei, onhan kysymys tärkeästä päätöksestä. Tuo tarkka harkitseminen ja asioiden puntarointi joka suuntaan sitoutti minut asettumaan ehdokkaaksi.
Nyt koen olevani valmis tähän tehtävään.
Lue lisää...